23. huhtikuuta 2017

Uiden kotiin - Deborah Levy



Turkulainen osuuskuntakustantamo Fabriikki sanoo etusivullaan: ”Julkaisemme vuodessa neljä pientä mestariteosta, joista et välttämättä koskaan muuten kuulisi.” Ja toden totta, vaikea kuvitella Deborah Levyn pienoisromaania Uiden kotiin suurten kustantajien listoille. Entä onko kyseessä mestariteos? On.

Deborah Levy on brittiläinen näytelmäkirjailija, kirjailija ja runoilija. Hän kirjoitti kolme romaania 1980-1990 -luvuilla ja pitkän tauon jälkeen vuonna 2011 ilmestyi Uiden kotiin (Swimming home), joka kahmi palkintoja ja palkintoehdokkuuksia.

Tarinan asetelma on petollisen yksinkertainen. Kuuluisa runoilija Joe Jacobs viettää lomaa perheensä ja tuttavapariskunnan kanssa turistihuvilalla Nizzassa. Eräänä aamuna huvilan uima-altaassa polskuttelee alaston, langanlaiha tyttö Kitty Finch, jonka runoilijan vaimo toisten tyrmistykseksi pyytää jäämään heidän vieraakseen. Tyttö käyttäytyy epäsovinnaisesti ja sekopäisesti. Mukanaan hän on tuonut kirjoittamansa runon ”Uiden kotiin”, josta kärttää runoilijan mielipidettä.

”Tyttö ei ollut runoilija. Hän oli runo. Hän oli napsahtamaisillaan kahtia. Joe ajatteli, että hänen omat runonsa olivat saaneet tytön rah rah rah rakastumaan häneen. Ajatus oli sietämätön. Hän ei kestänyt sitä. Tyttö yritti muistaa, kuinka sanotaan muistaa.”

Mutta kyseessä ei ole vain se tavallinen tarina, jossa epävakaa tyttö rakastuu julkkistaiteilijaan. Kitty Finchin hahmo on pikemminkin katalysaattori, joka sysää tarinan muut hahmot syville vesille omaan minuuteensa ja menneisyyteensä.

Nyt päästään siihen, miksi kyseessä on mestariteos (tai yhteen lukuisista syistä). Henkilökuvaus on herkullista ja maalauksellista, kuin siveltimellä taltioitua psyyken analyysia. Ja koska kyseessä on pienoisromaani, vajaa 150 sivua, pitää vetojen olla lyhyitä ja tarkkoja.

Levyn, ja suomentaja Laura Vesannon, lauseet ovat täydellisiä, rytmitys on täydellistä. No, lopetan tähän, kun en enää näköjään osaa muita adjektiiveja kuin täydellinen. Mutta se kertookin olennaisen tästä kirjasta.

Uiden kotiin mm. seuraavissa kirjablogeissa: Ullan luetut, Hurja hassu lukija, Lumiomena, Täysien sivujennautinto ja Usva

Uiden kotiin (Swimming Home) / Deborah Levy, suomentanut Laura Vesanto. Fabriikki kustannus 2016.

17. huhtikuuta 2017

Metsän äiti - Anne Leinonen



”Tilastollisesti tällä kylällä kyllä tapahtuu enemmän kuin kauhuelokuvassa.”

Nuori nainen, Riina, palaa vuosien tauon jälkeen synnyinseudulleen töihin. Ränsistynyt kotitalo soisen metsän reunalla nostaa pintaan niin kaihon kuin ahdistuksen, ympäröivän kyläpahasen asukkaat ovat uteliaita, silti umpimielisiä. Voisiko suomalaisempaa olla?!

Kesätyö Museoviraston leivissä jää taka-alalle, kun Riina alkaa näkemään näkyjä, vai ovatko ne muistoja, vuosia sitten suolta surmattuna löydetystä tytöstä ja mökkiinsä elävältä palaneesta miehestä. Jotain on pahasti vinossa ja peloistaan sekä muiden vastustuksesta huolimatta Riina ryhtyy penkomaan menneisyyttä.

Menneet pahat teot, kosto ja hyvitys. Tästä on kyse, mutta peruskaavan jännärillä teemaa ei käsitellä. Tarinassa sukelletaan syvälle suomalaiseen mytologiaan, metsänpeittoon ja vaihdokkaiden maailmaan. Ja tietysti suohon, Suomessa kun ollaan. Lukiessa tunki mieleen myös kreikkalaisten myytti maan jumalattaresta Gaiasta. 

Leinonen ujuttaa myytit ja muinaisuskomukset realistiseen maailmaan aluksi vaivihkaa ja lisää kierroksia ja jännitettä loppua kohden, niin että kirja pitää ahmaista yhdeltä istumalta.

Kirjailija taitaa myös luontokuvauksen ja osaa luoda vahvoja tunnelmia: ”Tie oli kasvanut umpeen, mutta siirtelin risukkoa syrjään ja puskin tiheikön läpi soistuneelle aukiolle. Sumun sormet tavoittelivat minua, mutta kuljin sitä nopeammin. Lähestyin suomökkiä jalkoja varovasti maahan sovittaen. Maaperä hyllyi ja kurnahteli, sammalikko tihkui kosteutta ja saappaanvarteen puski vettä.”

Suosittelen myös Leinosen romaania Viivamaalari, joka on kaupunkimiljööseen sijoittuva dystopia. 

Metsän äidistä ovat kirjoittaneet mm. Usvankirja, Oksanhyllyltä, Kirjakaapinkummitus.

Metsän äiti / Anne Leinonen. Atena 2017.

9. huhtikuuta 2017

Haasteita ja hyviä lukuelämyksiä



Alkuvuosi on ollut hienoista haipakkaa leipätyön kanssa. Blogi vaipui hibernaatioon. Lukeminenkin on ollut jähmeää, mutta jotain sentään on tullut tavattua. Tammikuun alussa oli vielä rehvakas olo ja tartuin pariin haasteeseenkin.

Ompun runohaasteen aloitin varsin rempseästi. Luin suitsait jokusen kokoelman (lukukokemuksista lisää toisella kertaa), sekä pikkuisen tietotaustaa Siru Kainulaisen teoksesta Runon tuntu. Mielenkiintoinen kirja, joka harmi kyllä piti palauttaa kirjastoon ennen kuin ehdin edes puoleen väliin. Positiivista tietysti että kirja kirjastossa kiertää, eikä pötköttele hyllyssä.

Mutta sitten tapahtui jotain. Runojen lukeminen jäi. Se vain jäi.

Vastasin haasteeseen tammikuussa näin: Tämä on hyvä haaste! Runot tuppaavat minulla jäämään paitsioon, joten tässä on hyvä tapa selvittää, miksi niin käy. Ehkä löydän runouden, ehkä totean että ei ole minun juttuni. Kesällä se nähdään. Hienoa, että Omppu pidensi haasteen koko vuoden mittaiseksi; ehdin vielä terästäytyä ja reflektoida. Miksi alkuinnostus ei kantanut, koska kuitenkin pidin lukemastani... Jännää.

Helmetin lukuhaasteeseen läksin myös. Ja olenkin yrittänyt lukemilleni kirjoille löytää sopivan kohdan haastelistasta. Hankalaa! Voisihan sitä toisinkin päin toimia ja etsiä haasteeseen sopivia kirjoja, mutta jatkan kiemurteluani, katsotaan kuinka monta osumaa saan aikaiseksi. Haasteen etenemisestä toitottelen Twitterissä.

Lyhykäisesti muutamasta alkuvuonna lukemastani uutuuskirjasta:

 
Lumikadun kertoja / Katja Kaukonen, WSOY 2017
Tarina sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Puolaan. Talonmies kertoo sodan riepottelemien asukkaiden elämästä Lumikadulla, Gwiazdan kaupungissa. Varmaotteista, kaunista kerrontaa. Kaukonen kirjoittaa värikkään henkilökaartinsa hahmoista lämpimästi ja koskettavasti. Lukiessa tuli mieleen useammankin kerran Markus Zusakin Kirjavaras.





 
Muistojen kirja / Petina Gappah, suomentanut Tero Valkonen, Otava 2017
Albiinonainen istuu murhasta syytettynä kuolemansellissä zimbabwelaisessa vankilassa ja kertoo tarinaansa yhdysvaltalaiselle toimittajalle. Synkkä ja rankka tarina on kerrottu aistivoimaisesti ja viehättävästi. Kirjassa on yksi kauneimpia viimeisiä lauseita, mitä tiedän, värisytti selkäpiitä ja kostutti silmäkulmat.





Pähkinänkuori / Ian McEwan, suomentanut Juhani Lindholm, Otava 2017
Pähkinänkuori pähkinänkuoressa: känninen sikiö selittää maailmaa. Tarinan kertoja on syntymätön lapsi, joka kohdun sisällä seuraa, kuinka hänen äitinsä suunnittelee rakastajansa kanssa miehensä ja tulevan lapsensa isän murhaamista. Äiti naukkailee ja kuuntelee podcasteja, joten sikiöstä on kehittynyt viiniasiantuntija, sarkastinen oppinut ja nykyajan analysoija. Melkoisen uskalias asetelma, mutta koska Ian McEwan on mestari, on käsissämme lähes täydellinen lukuelämys.



Sleeping Giants / Sylvain Neuvel
Maanpinnan alta paljastuu jättimäisiä, metallisia ruumiinosia. Salainen tutkimusryhmä alkaa jäljittämään palasia ja ratkomaan niiden mysteeriä. Näppärä ja mukaansatempaava tieteistrilleri. Kuuntelin tämän englanninkielisenä äänikirjana, jonka totetus on vertaansa vailla! Useamman lukijan juuri sopivasti kuunnelmamainen luenta on fantastista! 
Like on julkaissut kirjan suomeksi nimellä Uinuvat jättiläiset, suomentajana Juha Ahokas.


7. tammikuuta 2017

Kirkkaus - Riitta Jalonen



”Mikä oli ensimmäinen lause ja missä se on nyt? Missä se on piilossa, olen tehnyt sen jo, kirjoittanut jo, mutta en näe sitä toisten joukosta, en erota sitä muista. Ensimmäinen lause toi tullessaan toivon. Vain toivon tähden voin kirjoittaa, en vihan tai pelon. Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa.”

Kirkkaus kertoo uusiseelantilaisesta kirjailijasta Janet Framesta (1924 – 2004), poikkeuksellisen herkästä ja lahjakkaasta ihmisestä, jota hoidettiin vuosikausia  psykiatrisessa sairaalassa skitsofreenikkona. Janetin perhe joutui kohtaamaan monta tragediaa: kaksi tytärtä kuoli hukkumalla, poika sairasti kaatumatautia, perhe oli köyhä ja usein muun yhteisön silmätikkuna. Rikas sisäinen elämä ja kielentaju pelastivat Janetin elämälle itsemurhayrityksen, laitoshoidon ja sähköshokkien jälkeen.

”Seacliff oli kivinen vuori, joka täytettiin ihmisillä. Ennen pitkää monet muuttuivat rievuksi, lattian pesurätin kokoisiksi. Ajatuksissani kuljetin heidät pois sairaalasta, sen vessoista, käytäviltä, pesuhuoneista, päivähuoneista, hoitohuoneista ulos avaraan maisemaan, jossa he saivat kirjaimia ja kielen.”

Riitta Jalonen on tehnyt kulttuurisen urotyön. Paitsi että Kirkkaus on upea romaani, se esittelee meille upean kirjailijan, josta harva on aiemmin ollut tietoinen. Heti kirjan luettuani hankin Kobostoresta e-kirjana Janet Framen esikoisen Owls do cry ja parin ensimmäisen luvun jälkeen olen myyty. Framen kerronta on hienovireistä ja tarkkanäköistä: hahmot ovat eläviä ja ajattelevia, ympäristön voi aistia ja sinne voi uppoutua, kirjailijan ääni humisee kuin metsä, välillä huomaamattoman hiljaa, välillä pauhaten.

Mietityttää, kuinka paljon mielenkiintoisia kirjailijoita ja hyvää kirjallisuutta jääkään katveeseen. En odotakaan että kaikesta voisi olla tietoinen tai kaiken voisi kääntää, mutta en voi välttyä ajattelemasta, mitä kaikkea katoaa bestsellereiden jalkoihin.

Vuoden 2017 ensimmäinen lukemani kirja oli tässä ja olkoon se myös ensimmäinen kirja Helmetin lukuhaasteessa, laitan sen kohtaan 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja.


Kirkkaus / Riitta Jalonen. Tammi 2016.


1. tammikuuta 2017

Lukuvuoteni 2016



Vuoteen on mahtunut paljon hyviä lukuelämyksiä. Minimitavoite 50 luettua kirjaa ei ihan tullut täyteen, hitaahko lukija kun olen ja työelämä haittaa harrastusta. Onneksi olen oppinut kesken jättämisen taidon ja vieläpä lakannut häpeämästä sitä! Jos ei nappaa, niin ei nappaa. Tyylikkäämmin asian voisi ilmaista lainaamalla yhtä kirjastoalan gurua S. R. Ranganathania: "Jokaiselle lukijalle kirja, jokaiselle kirjalle lukija".

Tässä muutama menneen vuoden loistohetkistä:

 

Kotimaiset kolauttajat


Lukeminen painottui tänä vuonna näköjään enemmän käännöskirjallisuuteen. Noin (vain?) kolmasosa lukemistani kirjoista oli kotimaisia, mutta ne olivatkin sitten helmiä kaikki tyynni. Pakotin itseni valitsemaan tähän koosteeseen vain kolme vaikuttavaa teosta.


Mies, ja hänen asiansa / Pirkko Saisio
"Ilmoitus on tässä, sivun alalaidassa. Tässä se nyt kuitenkin on. Ja tässä todellakin väitetään, ettei merta enää ole. Olkoon niin. Ei kiveä kiven päälle, Pablo, ei kiveä kiven päälle. Sellaisen minä vaadin omaan muistokirjoitukseeni."

Vanhan ystävän kuolinilmoituksen näkeminen suistaa miehen raiteiltaan. Harvoin lukiessa tulee näin vahvaa tunnetta, että on fiktiivisen hahmon pään sisällä ja nahoissa. Pirkko Saisio on mestari!


Mies joka kuoli / Antti Tuomainen
Mies saa kuulla lääkärin vastaanotolla, että häntä on jo pitkään myrkytetty ja hän voi kuolla hetkenä minä hyvänsä. Ennen kuolemaansa mies aikoo kuitenkin selvittää, kuka häntä on murhaamassa ja miksi.

Tästä ei trilleri juuri voi parantua! Kielellisesti rikas ja mustalla huumorilla höystetty tarina imaisee mukaansa päähenkilön kujanjuoksuun niin ettei kirjaa malta laskea käsistään.



Luxus / Milja Kaunisto
"Pariisi oli vanhan kuningaskunnan peili. Se oli viemäri, johon ahne antoi ylen voidakseen ahmia lisää. Se oli häkki, jossa nälkäinen nääntyi epätoivoon edessään olkileipä, johon porvarillakaan ei ollut varaa."

Luxus näyttää kuinka pieni, ahne ja irstas olio ihminen pahimmillaan on. Mutta ehkä jotain hyvääkin meistä sentään löytyy. Säväyttävä historiallinen romaani Ranskan vallankumouksesta.

 

2016 oli hyvä scifivuosi


Station eleven / Emily St. John Mandel
Heti tammikuun alussa tuli luettua vuoden yksi parhaimmista kirjoista: Arthur C. Clarke-palkinnon voittaja Station Eleven on taitavasti rakennettu, kauniisti kirjoitettu tarina ja terävänäköinen spekulaatio pandemian jälkeisestä maailmasta.

Emily St. John Mandel luotaa ihmisen psyykeä armotta ytimeen asti, mistä löytyy ahneutta, itsekkyyttä ja muuta ikävää, mutta myös pyyteettömyyttä, lähimmäisenrakkautta, ja ennen kaikkea uskoa kulttuurin rakentavaan ja parantavaan voimaan. Ei tarvitse olla scifin harrastaja nauttiakseen tästä kirjasta, suosittelen kaikille.


Slade House / David Mitchell

David Mitchell yllättää kirja kirjalta. Hän on genrekameleontti, joka hallitsee lajityypin jos toisenkin. Ja myös puhuu voimakkaasti sen puolesta että ns. viihdekirjallisuutta ja ns. korkeakirjallisuutta (literary vs. genre) ei erotettaisi eikä varsinkaan arvotettaisi jyrkästi. Hyvä, kannatan! Slade House on tiivistunnelmainen kauhutarina salaperäisestä talosta, jonne kutsutaan "vieras" joka yhdeksäs vuosi lokakuun viimeisenä lauantaina. Mutta mitä vieraanvaraisuuden taakse kätkeytyy?




Acceptance / Jeff VanderMeer
Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogiassa tutkimusretkikunta yrittää selvittää ihmisjärjelle käsittämättömiä ilmiöitä tunnetun maailman viereen muodostuneella vaarallisella alueella.  

Sarja on mysteerikirjallisuuden parhaimmistoa, jossa lyövät kättä scifi, kauhu ja psykologinen jännitys. Kerronta pitää otteessaan ja on tavattoman värikästä.





 
Illuminae / Kaufman & Kristoff
Vuoden piristävin ylläri oli nuorille aikuisille suunnattu avaruusooppera Illuminae. Syrjäistä planeetta Kerenzaa pommitetaan ja eloon jääneet lähtevät pakomatkalle kolmella avaruusaluksella viholliset kintereillään. Päähenkilökaksikko, rakastavaiset Kady ja Ezra joutuvat mylläkässä eri aluksille.

Kerronta koostuu hakkeroiduista asiakirjoista, kuten sähköposteista, kartoista, kuulustelupöytäkirjoista ja kommentoiduista valvontakameranäytteistä. Kuulostaako tylsältä? Ota selvää, mutta suosittelen kypärää (mielellään avaruussellaista) ja turvavyötä. Vauhdikas ja hauska tarina on toteutettu visuaalisesti upealla tavalla.


 Lemppareita


Hävityksen jumala / Kate Atkinson
Paljon on hyviä kirjailijoita ja paljon myös itsellä lempikirjailijoita, mutta on vain yksi Kate Atkinson. Kirjojen rakenne, henkilöt, kieli ja kerronta, tarinan kaari... parhautta kaikki.

Hävityksen jumala on itsenäinen sisarteos romaanille Elämä elämältä. Päähenkilö Teddy Todd on runoilija ja lentäjäsankari, jonka vaiheita seurataan niin sota-ajalla kuin sen jälkeen.

Yhden miehen ja hänen läheistensä tarinan kautta Atkinson maalaa panoraaman 1900-luuvn Britannian ja laajemminkin Euroopan henkisestä ilmapiiristä ja muutoksesta.


Käärmeitten kesä / Virpi Hämeen-Anttila
Dekkareita tulee luettua verrattain vähän, mutta Kalle Björk -sarjaan olen jäänyt koukkuun ja odottelen innolla uusia osia.

Sarjan ensimmäinen kirja Yön sydän on jäätä esitteli meille Karl Axel Björkin, sisäasianministeriön virkamiehen, joka toimii myös salapoliisina 1920-luvun Helsingissä.
Seikkailut jatkuvat vakuuttavasti ja koukuttavasti sarjan kakkosessa Käärmeitten kesässä. Iäkäs nainen löytyy kuolleena asunnostaan ja kaikki viittaa luonnolliseen kuolemaan. Mutta vainajan sukulaiset epäilevät, että jutussa saattaa olla jotain hämärää ja pyytävät Björkin apuun.






Hyvää lukuvuotta 2017!