Luxus - Milja Kaunisto

”Luksus, jota te niin halveksitte, pelastaa valtiomme talouden! Ylellisyystuotteiden ansiosta yhteiskuntamme on vaurastunut.”

Nämä lauseet syytää pyövelin kisällin kasvoille arvonsa menettänyt kreivitär. Eletään kesäkuuta vuonna 1791 Ranskassa. Vallankumous on vauhdissa, päitä putoilee ja vallitsee petoksen ja epätoivon laki. Timanttikoru on hädin tuskin olkileivän arvoinen, nainen on säädystä riippumatta tarvekalu ja omistusesine (se siitä vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta).

Päähenkilöiden tiet risteävät ensi kertaa mestauslavan äärellä. Pyövelin kisälli Isidore Boreal kiinnittää huomionsa yleisön joukossa kovaäänisesti itkevään naiseen. Myöhemmin Isodore löytää hänet raiskattuna sivukadulta ja vie kotiinsa toipumaan. Marie de Boucard on Isidoren aiemmin illalla mestaaman kreivin tuore leski: ylellisyydessä ja ylemmyydentunnossa varttunut, nyt kaiken menettänyt ja suojaton.

Marien ja Isidoren yhteiselo lähtee käyntiin toraillen ja kyräillen, säätyero pitää molemmat asemissa, joista väliin hyökkäillään ja väliin puolustaudutaan. Mutta side heidän välillään on luja, halu ymmärtää ja auttaa toista voittaa riidat ja välirikot. Päähenkilöiden lisäksi henkilökaartiin kuuluu toinen toistaan värikkäämpiä hahmoja, osa historiallisiin henkilöihin pohjautuvia, osa täysin fiktiivisiä. Päähenkilökaksikon lisäksi tärkeän roolin saa markiisi de Sade, joka saa houkuteltua Marien luxusbordellinsa emännäksi.

Milja Kaunisto osaa herättää historian henkiin. Luxus tuntuu, tuoksuu ja haisee; se kiehtoo, inhottaa ja ajatteluttaa. Kirja päättyy syyskuuhun 1792 aloittaen Purppuragiljotiini-sarjan. Vielä on vallankumousta jäljellä, tai kuten markiisi de Sade asian ilmaisee: ”Kuunnelkaa lapset, kuunnelkaa kelloja! Kuunnelkaa verikelloja! Ettekö rakastakin niiden puhdistavaa sointia! Ne ovat alkusoittoa sinfonialle, jollaista ihmiskunta ei ole vielä kuullut. Sen soittimina ovat tuli ja teräs. Sen kuorona tulee olemaan koko maailma. Ja tämä on vasta alkusoitto.”

Sarjan toinen osa Corpus ilmestyy maaliskuussa 2017. Odotan innolla!

Luxus / Milja Kaunisto. Gummerus, 2016.

The Woman in Cabin 10 - Ruth Ware

Suljetun tilan mysteereissä on jotain kiehtovaa, joten pitihän tähän Ruth Waren trilleriin tarttua. 

Matkatoimittaja Lo Blacklock luulee saaneensa jättipotin päästessään mukaan luksusristeilijän neitsytmatkalle. Miljonääri lordi Bullmerin vieraslistalla on potentiaalisia sijoittajia, toimittajia ja muita silmäätekeviä. Henkilökuntaa eksklusiivisella aluksella on huomattavasti enemmän kuin matkustajia. Lon on tarkoitus verkostoitua ja kirjoittaa elämänsä juttu, joka sinkoaa hänen uransa tähtiin. Toisin käy.

Matkan ensimmäisenä yönä Lo herää, tukevasta humalastaan huolimatta, vaimeaan huutoon, säntää ylös ja näkee ikkunasta, kuinka viereisen hytin parvekkeelta heitetään veteen ruumis. Lo epäilee että uhri on hytti numero 10 matkustaja, nuori nainen, jolta hän aiemmin illalla lainasi ripsiväriä. Muuten hyvä, mutta matkustajaluettelon mukaan hytti 10 on tyhjä ja koskemattomalta se myös näyttää. Aluksen turvallisuuspäällikön kanssa Lo kiertää joka sopukan, tapaa kaikki henkilökunnan jäsenet, mutta kukaan heistä ei ole se, jonka hän näki hytissä 10. Lon uskottavuus on mennyt, mutta hän jatkaa asian kaivelua ja huomaa pian olevansa vaarassa.

Alku oli haparointia, kärsimättömyys valtasi mielen moneen kertaan ja mietin, mihin tätä introa tarvitaan. No, kyllä kaikelle selitys tavallaan löytyi, mutta kokonaisuudelle olisi ollut parempi pysyä trillerin maailmassa ja jättää yritykset saada päähenkilöön psykologista syvyyttä (se on tulkintani alkujaarittelulle). Kun tapahtumat vihdoin lähtevät liikkeelle niin kyllä kirjan ihan mielellään lukee loppuun, kala on koukussa, mysteeri on ratkaistava. 

Kirja on viihdyttävä keskitason jännäri, veikeästi nykyaikaan tuotu klassinen suljetun huoneen mysteeri, mutta jotain kaipasin. Ettei vain ikävöintini kohde olisi ollut Hercule Poirot; nilkkaimineen ja vahattuine viiksineen hän olisi sopinut tähän miljööseen täydellisesti.

Sydäntorni - Jennifer Egan

Jennifer Egan on pitkään roikkunut listalla ”kirjailija, jonka tuotantoon pitäisi tutustua”. Aika suuri hämäys (A Visit from the Goon Squad) toi kirjailijalle Pulitzerin vuonna 2011. Sydäntorni (The Keep) on palkintoa edeltävää tuotantoa, joten aloitetaan siitä.

Danny ja Howard ovat serkuksia, joita elämä on kuljetellut eri suuntiin. Lapsena pojat viettivät paljon aikaa yhdessä, mutta yhteisten leikkien ja aurinkoisten perhepiknikkien lomaan mahtui myös tragedia, joka erotti kaverukset toisistaan.

Sittemmin Howard on rikastunut arvopaperimeklarina ja on kolmikymppisenä tarpeeksi rikas lopettaakseen työt ja tehdäkseen mitä haluaa. Hän on ostanut ikivanhan linnan Keski-Euroopasta aikomuksenaan kunnostaa siitä hotelli ja avuksi restaurointipuuhiin on kutsuttu Danny. New Yorkin ravintolabisneksessä pyörivä, nettiriippuvainen huithapeli saapuu paikalle vähintäänkin kyräillen ja toteaa järkytyksekseen ettei linnan ympäristössä ole verkkoa.

Jonkin aikaa seurataan Dannyn ja Howardin tarinaa, mutta kohta kertomus muuttuu kertomukseksi, jota kirjoittaa murhasta tuomittu Ray vankilan kirjoitusterapiaryhmässä. Pian käy myös selväksi että Raylla on rooli kertomassaan tarinassa; onko hän Danny, Howard vai joku muu linnan tiluksilla työskentelevistä? Sitten seurataan vuorotellen Rayn elämää vankilassa, hänen ihastuksensekaista suhdettaan kirjoituskurssin vetäjään Hollyyn ja Rayn kirjoittaman tarinan kehkeytymistä.

Ja kaiken keskellä kohoaa linna ja sen vanhin osa, sydäntorni, joka on lähes vuosituhannen seisonut ylväänä ja valloittamattomana. Tornissa asustaa 98-vuotias paronitar von Ausblinker aseistettuna ja valmiina puolustamaan sukunsa perintöä ja kunniaa. Sydäntornia ei noin vain kaapata.

Sydäntorni on napakka sekoitus psykologisesti vahvaa ihmiskuvausta ja jännäriä, höysteenä ripaus kauhuromantiikkaa. Linna torneineen ja sokkeloineen olisi tarjonnut ainekset rehevämpään ja fantasiatyyliseen revittelyyn kuin mitä kirjailija tässä tarjoilee. Vankilakundi Rayn astuessa näyttämölle koin hienoisen pettymyksen, mutta sitä ei kestänyt kauaa. Jennifer Egan ammentaa peittelemättä useammasta kirjallisuuden konvention laarista pysyen silti omaäänisenä. Ei jää yhden kirjan kirjailijaksi minulla, Aika suuri hämäys odottaa jo vuoroaan.

Sydäntornista ovat kirjoittaneet mm. Kirjoihin kadonnut Morren Maailma Lumiomena

Totuus Harry Quebertin tapauksesta - Joël Dicker

Syksy tuo tullessaan usein jonkinasteisen lukujumin. Kirjakaupat, lehdet ja blogit pursuilevat mitä houkuttelevampia uutuuskirjoja, mutta minä nyrehdin ympäriinsä, aloitan pinkan kirjoja eikä mikään niistä vedä. Nyt luulen keksineeni syyn: parvekeahdistus. Parvekkeella lukeminen (ja muukin oleilu) on vain niin mahtavaa! Ilmojen viiletessä on siirryttävä sisätiloihin, eivätkä uudet rutiinit hetimmiten löydy.

Lukujumia ei ehkä kannattaisi lähteä selättämään järkäleellä, mutta sitä sitten päätin yrittää. Totuus Harry Quebertin tapauksesta on yli 800-sivuinen möhkäle. Lukukokemuksena epätasainen ja ärsyttävä, mutta koukut on aseteltu löysähköön ja jokseenkin yksinkertaiseen kerrontaan sopivasti: juuri kun olet kyllästymäisilläsi, tapahtuu jotain, joka herättää mielenkiinnon ja pakottaa jatkamaan.

Tarina on eräänlainen toisinto Twin Peaksista. Ollaan periamerikkalaisessa pikkukaupungissa, jossa kaikki tuntevat toisensa ja kaikilla tuntuu olevan jotain salattavaa. Harry Quebert on kirjailija ja opettaa kirjallisuutta yliopistossa. Tapahtumat käynnistyvät kun Harryn talon tontilta löytyy yli kolmekymmentä vuotta sitten kadonneen tytön, Nola Kellerganin, ruumis ja ruumiin viereltä Harryn kuuluisimman romaanin alkuperäinen käsikirjoitus. Tarinaa kertoo Harryn oppilas, kuuluisa kirjailija Marcus Goldman. Hän lähtee Auroran kaupunkiin tarkoituksenaan puhdistaa mentorinsa ryvettynyt maine ja saada tämä vapaaksi murhasyytteistä.

Käänteitä ja yllätyksiä kirjassa riittää ihan loppuriveille saakka. Yhden jos toisenkin auroralaisen kulissit romahtavat Marcuksen tutkimusten edetessä. Kuka ja millainen oli nuorena kuollut Nola, ja mitä tarkoittavat Harryn toistuvat vihjailut totuudesta?

Joël Dickeriltä on ilmestynyt suomeksi tänä syksynä Baltimoren sukuhaaran tragedia. Senkin on kustantanut Tammi mutta ei sentään Keltaisessa kirjastossa kuten Harry Quebertin. Ihmettelin lukiessani kovasti että miksi näin, ei Harry Quebert huono kirja ole, mutta ei kuitenkaan sitä mitä Keltaiselta kirjastolta on tottunut odottamaan.

Kirjasta ovat kirjoittaneet mm. Lumiomena Kirjakaapin kummitus ja Sonjan lukuhetket

Paluu Rivertoniin - Kate Morton

Ajan mittaan olen oppinut jättämään kirjan kesken jos se ei nappaa. Ja yleensä teen niin ilman suurempia tunnontuskia, mutta joskus uurastan loppuun teoksen, josta en viehäty ja sitten ihmettelen että mitä ja miksi. Kate Mortonin Paluu Rivertoniin osoittautui tämmöiseksi tapaukseksi.

Grace Bradley viettää hiljaiseloa vanhainkodissa. Takana on ura arkeologina, mutta myös palvelijana ja kamarineitinä Rivertonin kartanossa. Vuosikymmeniä hän on pyrkinyt unohtamaan Rivertonin ajat ja varsinkin hänen lähtöönsä vaikuttaneet traagiset tapahtumat juhlissa kesällä 1924, jotka päättyivät perhetutun runoilijan kuolemaan. Mutta nyt kartanon väestä ollaan tekemässä elokuvaa ja Grace suostuu haastateltavaksi ja vierailemaan kuvauspaikalla.

Muistot nousevat pintaan ja Grace palaa ajatuksissaan vuoteen 1914, jolloin hän äitinsä jalanjälkiä seuraten astui Rivertoniin Hatfordien suvun palvelukseen. Kaikkea Grace ei elokuvantekijälle paljasta, ei varsinkaan totuutta kesäjuhlissa tapahtuneesta kuolemantapauksesta. Mutta hän alkaa kertomaan tarinaansa nauhalle tyttärenpoikaansa varten. Nauhoitusten kautta myös me lukijat saamme tietää totuuden runoilijan kuolemasta ja kuulla Hartfordien suvun salaisuuksia.

Kirjassa on hyvät ainekset, mutta tarina ei vain vienyt mukanaan. Verkkainen ja jaaritteleva kerronta alkoi pidemmän päälle joko ärsyttää tai väsyttää, joten kirja sopikin hyvin yöpöytäkirjaksi. Mutta ajankuvaus on vahvaa ja se piti mielenkiinnon liekin yllä kirjan loppuun asti. Taustatyön ja kirjailijan perehtyneisyyden aiheeseen aisti lukiessa: 1900-luvun alku, ensimmäisen maailmansodan aiheuttamat säröt brittiläiseen luokkayhteiskuntaan kuvataan suorastaan dokumentaarisesti. Kirjasta saisi varmasti aikaan komean tv-sarjan.