Jos ei pääse tiikeri juovistaan, ei
pääse myöskään entinen luetteloija-kuvailija piintymistään. Oli vaan pakko
indeksoida blogissa esittelemäni kirjat Kaunokin ja YSAn termeillä ja
logiikalla, vaikka kerrankin olisi voinut irrotella ja roiskia avainsanoja
omasta päästä.
Pidän Kaunokin fasetti-ideasta:
genre, teema, toimija, paikka, aika. Kuvailuelementit muodostavat tarinan
tarinasta ja ovat metatietoa kauneimmillaan ja havainnollisimmillaan, kunhan ne
vain voi esittää niin kuin on tarkoitettu.
Olin ärtynyt kun lopputulos blogissa
ei ollutkaan sitä, mihin luetteloija-kuvailijana olin tottunut. Käyttämälläni
blogi-alustalla ei tietenkään voi ketjuttaa termejä, mutta se retale pistää
tunnisteet vielä automaattisesti aakkosjärjestykseen. Kaikki kunnia
aakkosjärjestykselle, rakastan sitä siinä missä kuka tahansa kirjastourallaan
hyllytystä tehnyt, mutta pöhköltähän hierarkiaton, sanojen suhteet kadottava termipötkö
näyttää kirjastoihmisen silmissä.
Asiasanoituksesta saa kollegoiden
kanssa helposti aikaiseksi kovaäänisen keskustelun, ellei vallan kalabaliikin. Me
kirjastoihmiset jakaudumme tässä asiassa useisiin koulukuntiin ja niiden
yhdistelmiin. Ketjuttaminen ja indeksitermien määrä ovat pari klassista
nahistelun aihetta. Monet kerrat on tullut taitettua peistä esimerkiksi siitä,
onko ´murha´ dekkarissa hyödyllinen ja järkevä asiasana vai ei.
Joidenkin mielestä murhan
kaltaisia geneerisiä termejä ei kannattaisi käyttää ollenkaan, koska
hakutulokseen saadaan suurin piirtein kaikki tietokantaan indeksoidut dekkarit;
toisten mielestä asiasanaa pitää käyttää, koska se kuvaa teoksen keskusteemaa.
Tässä välissä hääräävät ketjuttajat, jotka hyväksyvät ’murhan’ jos se
yhdistetään johonkin muuhun tarkentavaan käsitteeseen, vaikkapa murha-aseeseen
tai tekijään. Kun soppaan sekoitetaan genrettelyä pakoilevien tekstien kuvailu
ja asiasanoituksella esiin nostettavien (sivu)teemojen määrä, ollaankin
perimmäisten kysymysten äärellä.
Kaikilla meillä kuitenkin sama
päämäärä: hakutuloksen relevanssi tiedonhakijan näkökulmasta. Mikä on
hakutulokseen tupsahtaneen dokumentin aihe, mistä se kertoo, mitä se kuvaa? Vastaako
tulos hakijan kysymykseen, tarpeeseen, ihmettelyyn? Luetteloija-kuvailijoiden
kesken ihan vaan Aboutness.
No, nämä lounastauolla tai
työpäivän jälkeen kaljalla istuskellessa käytävät kehittävät jurnutukset alkavat
olla mennyttä maailmaa, kiitos keskitetyn ja ostetun kuvailun. Kuvailun
keskittäminen on ilman muuta järkevää kehitystä, on tehotonta tuhraamista jos
jokainen kirjasto tahoillaan kuvailee yhden ja saman teoksen lähes identtisillä
asiasanoilla.
Mutta kuvailu oli luonnollinen
väylä aineistoihin tutustumiseen, siinä syntyi kylkiäisenä sisällöntuntemusta,
jota hyödyntää asiakaspalvelutilanteissa. Dokumentointikielien ja –tekniikoiden
käyttö kehitti tiedonhakutaitoja. No, varmaan kirjastokenttä on pullollaan
hyviä käytäntöjä siitä, miten näitä taitoja nyt ylläpidetään ja kehitetään kun
kirjojen käsittely on siirtynyt tuonne ulos. Korviin tosin kantautuu kollegoilta
enemmän toisenlaisia viestejä: sisältöihin tutustumiselle ei ole aikaa eikä
välineitäkään.
Ei kai siinä muuten mitään, mutta
kun asiakkaat yhä edelleen tuppaavat kyselemään kaikenlaista kirjoista ja pyytävät
suosittelemaan luettavaa. Ole siinä sitten asiantuntija.