Aboutnessin äärellä

Jos ei pääse tiikeri juovistaan, ei pääse myöskään entinen luetteloija-kuvailija piintymistään. Oli vaan pakko indeksoida blogissa esittelemäni kirjat Kaunokin ja YSAn termeillä ja logiikalla, vaikka kerrankin olisi voinut irrotella ja roiskia avainsanoja omasta päästä.

Pidän Kaunokin fasetti-ideasta: genre, teema, toimija, paikka, aika. Kuvailuelementit muodostavat tarinan tarinasta ja ovat metatietoa kauneimmillaan ja havainnollisimmillaan, kunhan ne vain voi esittää niin kuin on tarkoitettu.

Olin ärtynyt kun lopputulos blogissa ei ollutkaan sitä, mihin luetteloija-kuvailijana olin tottunut. Käyttämälläni blogi-alustalla ei tietenkään voi ketjuttaa termejä, mutta se retale pistää tunnisteet vielä automaattisesti aakkosjärjestykseen. Kaikki kunnia aakkosjärjestykselle, rakastan sitä siinä missä kuka tahansa kirjastourallaan hyllytystä tehnyt, mutta pöhköltähän hierarkiaton, sanojen suhteet kadottava termipötkö näyttää kirjastoihmisen silmissä.

Asiasanoituksesta saa kollegoiden kanssa helposti aikaiseksi kovaäänisen keskustelun, ellei vallan kalabaliikin. Me kirjastoihmiset jakaudumme tässä asiassa useisiin koulukuntiin ja niiden yhdistelmiin. Ketjuttaminen ja indeksitermien määrä ovat pari klassista nahistelun aihetta. Monet kerrat on tullut taitettua peistä esimerkiksi siitä, onko ´murha´ dekkarissa hyödyllinen ja järkevä asiasana vai ei.

Joidenkin mielestä murhan kaltaisia geneerisiä termejä ei kannattaisi käyttää ollenkaan, koska hakutulokseen saadaan suurin piirtein kaikki tietokantaan indeksoidut dekkarit; toisten mielestä asiasanaa pitää käyttää, koska se kuvaa teoksen keskusteemaa. Tässä välissä hääräävät ketjuttajat, jotka hyväksyvät ’murhan’ jos se yhdistetään johonkin muuhun tarkentavaan käsitteeseen, vaikkapa murha-aseeseen tai tekijään. Kun soppaan sekoitetaan genrettelyä pakoilevien tekstien kuvailu ja asiasanoituksella esiin nostettavien (sivu)teemojen määrä, ollaankin perimmäisten kysymysten äärellä.

Kaikilla meillä kuitenkin sama päämäärä: hakutuloksen relevanssi tiedonhakijan näkökulmasta. Mikä on hakutulokseen tupsahtaneen dokumentin aihe, mistä se kertoo, mitä se kuvaa? Vastaako tulos hakijan kysymykseen, tarpeeseen, ihmettelyyn? Luetteloija-kuvailijoiden kesken ihan vaan Aboutness.

No, nämä lounastauolla tai työpäivän jälkeen kaljalla istuskellessa käytävät kehittävät jurnutukset alkavat olla mennyttä maailmaa, kiitos keskitetyn ja ostetun kuvailun. Kuvailun keskittäminen on ilman muuta järkevää kehitystä, on tehotonta tuhraamista jos jokainen kirjasto tahoillaan kuvailee yhden ja saman teoksen lähes identtisillä asiasanoilla.

Mutta kuvailu oli luonnollinen väylä aineistoihin tutustumiseen, siinä syntyi kylkiäisenä sisällöntuntemusta, jota hyödyntää asiakaspalvelutilanteissa. Dokumentointikielien ja –tekniikoiden käyttö kehitti tiedonhakutaitoja. No, varmaan kirjastokenttä on pullollaan hyviä käytäntöjä siitä, miten näitä taitoja nyt ylläpidetään ja kehitetään kun kirjojen käsittely on siirtynyt tuonne ulos. Korviin tosin kantautuu kollegoilta enemmän toisenlaisia viestejä: sisältöihin tutustumiselle ei ole aikaa eikä välineitäkään.

Ei kai siinä muuten mitään, mutta kun asiakkaat yhä edelleen tuppaavat kyselemään kaikenlaista kirjoista ja pyytävät suosittelemaan luettavaa. Ole siinä sitten asiantuntija.

Kirjastokäsialan aakkoset kuva kirjasta: Valtion kirjastotoimikunnan kirjastokäsikirjoja II :  Kirjallisuuden luetteloimisopas (WSOY, 1965).