Fiona Maye on perheoikeuden
tuomari ja on työkseen tottunut ratkomaan vaikeita riitoja. Oikeuteen päätyy
eri kulttuuritaustat omaavia eroamassa oleva pareja riitelemään lastensa
tulevaisuudesta, toiset tappelevat rahasta ja usein uskonnollisuus sotkee asiat.
Lainsäädäntö nostaa lapsen edun aikuisten edun edelle ja tähän periaatteeseen
Fiona nojaa ja luottaa: ”Hän uskoi tuovansa kohtuullisuutta toivottomiin
tilanteisiin.”
Kirja alkaa kun Fionan aviomies
on juuri ilmoittanut haluavansa aloittaa suhteen toisen naisen kanssa. Ei hän avioeroa
halua, vaan vaimon luvalla ja hyväksynnällä säpinää laimentuneen avioseksin
tilalle. Juuri kun pitäisi alkaa asiasta kunnolla rähisemään soi puhelin ja
Fiona saa kiireellisen tapauksen hoidettavakseen. Alaikäinen leukemiaan
sairastunut Jehovan todistaja on kieltäytynyt verensiirrosta. Sairaalan mukaan
verensiirto on ainoa keino pelastaa nuoren Adamin henki; Fionan on tehtävä
päätös nopeasti.
Fionan parisuhdekriisiä ja Adamin
taistelua hengestään kuljetetaan rinnan ja tarinat risteävät moraaliin
liittyvällä tematiikallaan ajaen Fionan, järkevän ja loogisesti ajattelevan
juristin, emotionaaliseen myrskyyn ja ammattietiikan reuna-alueille.
Kertomusta höystävät Fionan tapausselostukset
hänen tuomitsemistaan jutuista ja ne olivat mielestäni tämän, kaikin puolin
mainion, kirjan parasta antia. Adamin tarinan lisäksi käsitellään muitakin hankalia
juttuja, joista meillä kaikilla varmaan on intuitiivinen selkärankareaktio
valmiina. Kun lukee Fionan monelta kantilta punnittua, välillä hänen omaa
henkilökohtaista näkemystään vastustavaa argumentointia, ei voi kun nostaa
hattua niille, jotka tällaista työkseen tekevät. Demokratiassa ja oikeusvaltiossa
kaikkien kukkien pitää antaa kukkia; ilmiselvälle konnalle, tai muuten vaan
idiootille, pitää antaa mahdollisuus puolustautua. Ja tuomarin on oltava
objektiivinen. Utopia?
Ian
McEwan on mestarillinen
kertoja ja hallitsee tiiviin ilmaisun. Pariin sataan sivuun hän on
loihtinut elämänmakuiset
henkilöt sekä juohevan tarinan, jonka jännite kestää loppuun asti
uuvuttamatta välillä. Ja tähän päälle saamme vielä roppakaupalla
ajattelun aihetta.
Lapsen oikeus
/ The Children Act, suomentanut Juhani Lindholm. Otava 2015, 222 sivua.