Otava, 2014. 286 sivua.
Luin Kissani Jugoslaviaa työmatkojen aikana: pari lukua aamulla, pari
lukua iltapäivällä. Välttelin lukemista ennen nukkumaanmenoa etteivät
aivoparkani joutuisi ylitöihin. Sen verran koukuttavaa ja ajatuksia herättävää
tekstiä, että yöunet olisivat olleet vaarassa.
Kirjassa lapsena Suomeen
muuttanut albaanipoika kertoo omaansa ja perheensä tarinaa. Sopeutumattomuus,
ennakkoluulot ja suoranainen rasismi luovat raamit, joissa pelkojensa kanssa
painiva Bekim kasvaa, rakentaa minuuttaan ja etsii aitoa rakkautta. Julma isä,
joka ei hyväksy poikansa valintoja ja odottaa ehdotonta kuuliaisuutta, tuntuu
vaanivan kaikkialla, silloinkin kun ei ole fyysisesti läsnä.
Välillä äänen saa Bekimin äiti, kouluja
käymätön, avioliitossaan alistettu ja piesty nainen. Jugoslavian hajoamissodat,
muutto vieraaseen, epäystävälliseen ympäristöön ja vieraantuminen omista
lapsista. Ei mikään pieni taakka kenenkään kannettavaksi.
Kahden kertojan tekniikka toimii
kuin hengitys. Huikonen kumman tahansa, äidin tai pojan, kerrontaa on kuin
pitkä, keuhkot äärimmilleen täyttävä sisäänhengitys. Juuri kun olet
pakahtumaisillasi, vaihtuu ääni ja voit puhaltaa. Sitten alkaa uusi henkonen.
Kohtaus kohtaukselta mietin,
miten on mahdollista, että näin pieneen sivumäärään on saatu näin paljon:
täyteläisiä ihmiskohtaloita, ilkeyttä ja itsekeskeisyyttä, vihaa ja typeryyttä,
pelkoa ja rakkautta, historiaa ja kulttuuria. Eikä mikään tunnu ympätyltä tai
turhalta. Väkivaltaisen miehen dominoiman perheen tarina on klassinen, jopa
kliseinen, mutta tällä kertaa se on kerrottu niin taitavasti ja oivalten, että
aihekin tuntuu melkeinpä tuoreelta.
Ja sitten se symboliikka! Oli
kutkuttavaa tuumailla, mitä kirjailija kissoilla ja käärmeillä tahtoi sanoa, enkä
kyllä täyttä tolkkua saanut. Taistelivatko siinä kulttuurit vai vanhemmat,
vaiko jotkin ihan muut; minuuden puoliskot kenties? Hällä väliä, sillä hämmennyksen
jälkeensä jättävä symboliikka se parasta onkin. Pitää virkeänä ja
tulkintapuuhiin voi halutessaan palata uudelleen.
Tuntuu, että pitäisi purnata edes
pikkuisen jostain, ihan periaatteen vuoksi, mutta kun ei löydy aihetta. Kissani
Jugoslavia siirtyy lukuhistoriassani jokseenkin harvalukuiseen tajuntaa hämmentäneiden
teosten seurueeseen.
