”Mikä oli ensimmäinen lause ja missä se on nyt? Missä se on piilossa,
olen tehnyt sen jo, kirjoittanut jo, mutta en näe sitä toisten joukosta, en
erota sitä muista. Ensimmäinen lause toi tullessaan toivon. Vain toivon tähden
voin kirjoittaa, en vihan tai pelon. Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden
ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa.”
Kirkkaus kertoo uusiseelantilaisesta kirjailijasta Janet Framesta
(1924 – 2004), poikkeuksellisen herkästä ja lahjakkaasta ihmisestä, jota
hoidettiin vuosikausia psykiatrisessa sairaalassa
skitsofreenikkona. Janetin perhe joutui kohtaamaan monta tragediaa: kaksi tytärtä
kuoli hukkumalla, poika sairasti kaatumatautia, perhe oli köyhä ja usein muun
yhteisön silmätikkuna. Rikas sisäinen elämä ja kielentaju pelastivat Janetin
elämälle itsemurhayrityksen, laitoshoidon ja sähköshokkien jälkeen.
”Seacliff oli kivinen vuori, joka täytettiin ihmisillä. Ennen pitkää
monet muuttuivat rievuksi, lattian pesurätin kokoisiksi. Ajatuksissani kuljetin
heidät pois sairaalasta, sen vessoista, käytäviltä, pesuhuoneista,
päivähuoneista, hoitohuoneista ulos avaraan maisemaan, jossa he saivat
kirjaimia ja kielen.”
Riitta Jalonen on tehnyt
kulttuurisen urotyön. Paitsi että Kirkkaus
on upea romaani, se esittelee meille upean kirjailijan, josta harva on aiemmin
ollut tietoinen. Heti kirjan luettuani hankin Kobostoresta e-kirjana Janet
Framen esikoisen Owls do cry ja parin
ensimmäisen luvun jälkeen olen myyty. Framen kerronta on hienovireistä ja
tarkkanäköistä: hahmot ovat eläviä ja ajattelevia, ympäristön voi aistia ja sinne voi uppoutua, kirjailijan
ääni humisee kuin metsä, välillä huomaamattoman hiljaa, välillä pauhaten.
Mietityttää, kuinka paljon
mielenkiintoisia kirjailijoita ja hyvää kirjallisuutta jääkään katveeseen. En
odotakaan että kaikesta voisi olla tietoinen tai kaiken voisi kääntää, mutta en
voi välttyä ajattelemasta, mitä kaikkea katoaa bestsellereiden jalkoihin.
Vuoden 2017 ensimmäinen lukemani
kirja oli tässä ja olkoon se myös ensimmäinen kirja Helmetin lukuhaasteessa,
laitan sen kohtaan 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja.
Kirkkaus / Riitta Jalonen. Tammi
2016.
"Mietityttää, kuinka paljon mielenkiintoisia kirjailijoita ja hyvää kirjallisuutta jääkään katveeseen. En odotakaan että kaikesta voisi olla tietoinen tai kaiken voisi kääntää, mutta en voi välttyä ajattelemasta, mitä kaikkea katoaa bestsellereiden jalkoihin."
VastaaPoistaMielenkiintoinen, häiritsevä ajatus, en muuten ole tullut koskaan ajatelleeksi! Varmasti näin on. Monella kirjoittajalla on myös syntinä ylikriittisyys.
Olen tässä pähkäillyt lukuhaasteita tälle vuodelle ja tuumin, pitäisiköhän ottaa asiakseen tutustua kunnolla muutamaan kirjailijaan, jota ei ole suomeksi käännetty lainkaan.
PoistaTämä oli mielestäni viime vuoden paras kirja. Siinä meinasi käydä niin, että en lue koko kirjaa, sillä kansikuva ja nimi eivät sykähdyttäneet. Onneksi luin muiden postauksia ja sain siitä sykäyksen lukea kirjan. Loistava kirja.
VastaaPoistaBlogeista minäkin tämän bongasin, muuten olisi varmaan jäänyt huomaamatta. Mietin kanssa tuota kantta että ei ole oikein onnistunut, tunkkainen värimaailma mielestäni, ei erotu edukseen kaupan/kirjaston hyllyssä.
Poista