7. tammikuuta 2017

Kirkkaus - Riitta Jalonen



”Mikä oli ensimmäinen lause ja missä se on nyt? Missä se on piilossa, olen tehnyt sen jo, kirjoittanut jo, mutta en näe sitä toisten joukosta, en erota sitä muista. Ensimmäinen lause toi tullessaan toivon. Vain toivon tähden voin kirjoittaa, en vihan tai pelon. Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa.”

Kirkkaus kertoo uusiseelantilaisesta kirjailijasta Janet Framesta (1924 – 2004), poikkeuksellisen herkästä ja lahjakkaasta ihmisestä, jota hoidettiin vuosikausia  psykiatrisessa sairaalassa skitsofreenikkona. Janetin perhe joutui kohtaamaan monta tragediaa: kaksi tytärtä kuoli hukkumalla, poika sairasti kaatumatautia, perhe oli köyhä ja usein muun yhteisön silmätikkuna. Rikas sisäinen elämä ja kielentaju pelastivat Janetin elämälle itsemurhayrityksen, laitoshoidon ja sähköshokkien jälkeen.

”Seacliff oli kivinen vuori, joka täytettiin ihmisillä. Ennen pitkää monet muuttuivat rievuksi, lattian pesurätin kokoisiksi. Ajatuksissani kuljetin heidät pois sairaalasta, sen vessoista, käytäviltä, pesuhuoneista, päivähuoneista, hoitohuoneista ulos avaraan maisemaan, jossa he saivat kirjaimia ja kielen.”

Riitta Jalonen on tehnyt kulttuurisen urotyön. Paitsi että Kirkkaus on upea romaani, se esittelee meille upean kirjailijan, josta harva on aiemmin ollut tietoinen. Heti kirjan luettuani hankin Kobostoresta e-kirjana Janet Framen esikoisen Owls do cry ja parin ensimmäisen luvun jälkeen olen myyty. Framen kerronta on hienovireistä ja tarkkanäköistä: hahmot ovat eläviä ja ajattelevia, ympäristön voi aistia ja sinne voi uppoutua, kirjailijan ääni humisee kuin metsä, välillä huomaamattoman hiljaa, välillä pauhaten.

Mietityttää, kuinka paljon mielenkiintoisia kirjailijoita ja hyvää kirjallisuutta jääkään katveeseen. En odotakaan että kaikesta voisi olla tietoinen tai kaiken voisi kääntää, mutta en voi välttyä ajattelemasta, mitä kaikkea katoaa bestsellereiden jalkoihin.

Vuoden 2017 ensimmäinen lukemani kirja oli tässä ja olkoon se myös ensimmäinen kirja Helmetin lukuhaasteessa, laitan sen kohtaan 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja.


Kirkkaus / Riitta Jalonen. Tammi 2016.


4 kommenttia:

  1. "Mietityttää, kuinka paljon mielenkiintoisia kirjailijoita ja hyvää kirjallisuutta jääkään katveeseen. En odotakaan että kaikesta voisi olla tietoinen tai kaiken voisi kääntää, mutta en voi välttyä ajattelemasta, mitä kaikkea katoaa bestsellereiden jalkoihin."

    Mielenkiintoinen, häiritsevä ajatus, en muuten ole tullut koskaan ajatelleeksi! Varmasti näin on. Monella kirjoittajalla on myös syntinä ylikriittisyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tässä pähkäillyt lukuhaasteita tälle vuodelle ja tuumin, pitäisiköhän ottaa asiakseen tutustua kunnolla muutamaan kirjailijaan, jota ei ole suomeksi käännetty lainkaan.

      Poista
  2. Tämä oli mielestäni viime vuoden paras kirja. Siinä meinasi käydä niin, että en lue koko kirjaa, sillä kansikuva ja nimi eivät sykähdyttäneet. Onneksi luin muiden postauksia ja sain siitä sykäyksen lukea kirjan. Loistava kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogeista minäkin tämän bongasin, muuten olisi varmaan jäänyt huomaamatta. Mietin kanssa tuota kantta että ei ole oikein onnistunut, tunkkainen värimaailma mielestäni, ei erotu edukseen kaupan/kirjaston hyllyssä.

      Poista