9. huhtikuuta 2016

Ninni ja lumottu kirja - Sari Ahonen



Hyvää Mikael Agricolan ja suomen kielen päivää! 

Blogissa alkaa juttusarja, jossa tyttäreni kertoo lukuelämyksistään. Ensimmäisenä esittelyssä on Sari Ahosen fantasiaseikkailu  Ninni ja lumottu kirja.

Viivi vinkkaa:

Kirjan alussa 11­-vuotiaalla Ninnillä on synttärit, mutta Ninni luulee että kaikki ovat unohtaneet. Ninni kävelee olohuoneeseen, eikä ketään näy, mutta kyllä vanhemmat ovatkin muistaneet. Juhlissa Ninnin äiti antaa lahjaksi kirjan ja sanoo: ”Tuo kirja on lumottu”.

Ninni ei välitä kirjasta mutta myöhemmin avaa sen ja apua, kirja puhuu hänelle. ”Hei! Tulithan sinä vihdoin olen odottanut sinua jo kauan” kirja sanoo. Ninni kutsuu kaverinsa Paavon mukaan seikkailemaan kirjan maailmaan.

Ninni ja Paavo päätyvät metsään unohtumattomalle retkelle, johon mahtuu erikoisia taloja, nälkäinen kivi ja paljon muuta.

Kirja oli mielestäni jännittävä ja mukaansatempaiseva. Luin kirjan parissa päivässä koska en malttanut lopettaa.

Suosittelen kirjaa lapsille ja aikuisille, fantasia/seikkailu kirjojen faneille.

Ninni ja lumottu kirja / Sari Ahonen. Saaga-kirjat, 2015

1 kommentti:

  1. Hei! Kiitos palautteesta. Ihanaa, että tykkäsit kirjasta. Toivotan sinulle aurinkoista lukukesää! Jos kiinnostaa, piipahda Ninnin kotisivulla: ninninlumottumaailma.blogspot.fi. Terveisin, Sari

    VastaaPoista