7. huhtikuuta 2016

Illuminae - Amie Kaufman & Jay Kristoff



No nyt on avaruusoopperaa ja rakkaustarinaa pistetty semmoiseen pakettiin että oksat pois. Kerronta koostuu hakkeroiduista asiakirjoista, kuten sähköposteista, kartoista, kuulustelupöytäkirjoista ja kommentoiduista valvontakameranäytteistä. Kuulostaako tylsältä? Ota selvää, mutta suosittelen kypärää (mielellään avaruussellaista) ja turvavyötä.

Pikkuisen juonesta. Kady Grantilla on huono päivä. Hän on aamulla jättänyt poikaystävänsä, mutta joutuu sietämään tämän läsnäoloa samassa luokkahuoneessa. Tympeäähän se sellainen on, mutta pian hän saa muuta ajateltavaa kun niskaan alkaa satamaan pommeja. Kadyn asuinpaikka on syrjäinen planeetta Kerenza, jossa toimii laiton kaivos. Kilpaileva jättiyhtymä on saanut vihiä kaivoksesta ja päättää tuhota siellä työskentelevät ihmiset ja ottaa kaivoksen rikkauksineen haltuunsa.

Onneksi lähiavaruudessa liikuskelee Alexander, taistelualus joka pystyy panemaan kampoihin hyökkääjälle, ja osa planeetan asukkaista pääsee pakenemaan. Vaurioitunut Alexander lähtee pakomatkalle seuranaan kaksi muuta alusta täynnä pelastuneita ja haavoittuneita. Peräänsä saattue saa vihollisen taistelualuksen, joka ei välttämättä olekaan sen ainoa vihollinen, liekö edes pahin.

Kady on omapäinen tuittuilija, mutta lisäksi nörttinero, jonka taidoille löytyy matkan aikana käyttöä. Myös ex-poikaystävä Ezra Mason pelastuu, mutta on eri aluksella kuin Kady. Ezrasta puolestaan kuoriutuu taitava hävittäjälentäjä. Ja mitäpä mahtaa riitaantuneiden nuorten tunteille tapahtua tässä myllerryksessä? Tietysti ne lämpenevät, sehän on selvää ja yllätyksetöntä, mutta mutkat matkassa ovat kiehtovia ja kehkeytyvän kolmiodraaman kolmas jäsen aivan erikoisen kiehtova.

Tarinan kaaresta ja tapahtumista en paljasta enempää, mutta sen voin sanoa, että vauhtia ja käänteitä piisaa. Kirjassa on panostettu paljon myös visuaalisuuteen ja taittoon. Minä luin tämän e-kirjana, mikä ei ollut hyvä valinta tällä kertaa. Lukulaite jumittui useampaan kertaan, eivätkä graafiset elementit päässeet oikeuksiinsa. Kokeilin lukea myös sovelluksella, joka ei sentään jumittanut kuten laite. Mutta puhelimen näyttö osoittautui aivan liian pieneksi, tabletilla visuaaliset herkut sai esiin, mutta laajempien tekstien lukeminen yleismobiililaitteella on sen verran silmiä ärsyttävä kokemus, että buuttailin mieluummin lukulaitetta. Olisi kiinnostavaa nähdä tästä kirjasta myös printtiversio.

Nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu tarina viihdytti kovin myös kaltaistani keski-ikäistä ja kyynistä kirjastotätiä. Tarinalle on (tietysti) tulossa jatkoa. Syksyllä ilmestyy Gemina, jossa seurataan elämää avaruusasemalla, jolle Illuminaen pakolaiset ovat matkalla. Jännä nähdä, pystyykö jatko-osa tuomaan mukaan jotain uutta, kiinnostavia käänteitä ja yllätyksiä, niin ettei tunnu pelkältä ensimmäisen osan kopiolta. No, tätähän sitä miettii aina sarjojen kohdalla ja joskus pettyy, toisinaan sitten taas ei.

 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti