Taajaman tapainen keskittymä, puskiintuneita
peltoja, traktorin raadon repaleita ojassa. Kaiken tämän keskellä bling-blingeistä
blingein ostoshelvetti.
Mantelimaassa on aina joulu.
Joululaulut soivat ympäri vuoden, mekaaniset tontut ja porot kulkevat ihmisten
seassa ja hokevat Hyvää joulua
metallisella äänellä. Mutta tämä ei ole riittänyt paikan omistajalle Jonne J.
Halkiolle ja hän on rakentanut Mantelimaahan myös kylpylän ja K-18-siiven
erotiikan nälkäisille. Kauppa ei kovin hyvin käy, mutta pällistelijöitä riittää
ja heille pitää keksiä jotain uutta ja mullistavaa.
Jonnen apuri Felix Kantola saa
tehtäväkseen hommata Mantelimaan taiteelliseksi johtajaksi lastenartisti Molli
Niemisen. Perhettään kohdanneen traagisen tapahtuman vanavedessä Molli joutuu
työntämään syrjään niin inhonsa Jonnea, kuin kammonsa joulua kohtaan ja
suostuu. Tehtävänä on suunnitella joulumaahan ennennäkemättömän huikaiseva
karnevaalikulkue strippariryhmän kanssa.
Mutta syvällä kimaltelevan ihmemaan
alla, juurissa ja onkaloissa luuraa jotain salamyhkäistä ja pelottavaa, jotain
jota Mantelimaan omistaja ei tahdo ajatella, ja onkin siksi sijoittanut
toimistonsa kolossin huipulle. Jonnea ja Mollia yhdistää jokin synkkä tapahtuma
menneisyydestä. Kuka on nukentekijä ja ovatko huhut Antipukista totta?
Mantelimaa oli vänkä ja mukavalla
tavalla hämmentävä kirja. Siitä löytyy kritiikkiä pinnallisuutta ja överiä
kuluttamista kohtaan, koskettavaa kuvausta välittämisestä ja taitavasti
hiottuja karikatyyrejä. Ja mansikkana kakun päällä se jokin, suomikummajainen,
lievästi todellisuudesta nyrjähtänyt elementti, mikä pistää ajattelemaan
samalla kun pitää lukuvirettä yllä.
Mantelimaa / Miina
Supinen. WSOY 2015.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti