16. toukokuuta 2015

Mykkä jumala - Jyrki Vainonen



Tunnustus heti alkuun; en täysin päässyt jyvälle, mistä tässä tarinassa loppujen lopuksi oli kysymys. Tein jos jonkinlaisia tulkintapyrähdyksiä lukemisen ohessa, mutta en ole täysin tyytyväinen päätelmääni. Liekö niin tarkoituskaan, tiedä häntä. Mutta lukuelämyksenä Jyrki Vainosen pienoisromaani oli voimakas ja jää jäljeksi harmaaseen massaani.

Heti prologissa lasketaan koukku: kuollut mies makaa jään alla ja kuulostelee kuinka häntä etsivä joukkio lähestyy tökkien jäätä sauvalla, jonka kärkeen on sidottu kallon lävistävä piikki. Sitten suoraan seuraamaan päähenkilö Andren tarinaa, selvittämään mysteeriä.

Andren legendaarinen isä, näyttämöillä nimellä Vimma tunnettu mies, on kadonnut syrjäisessä Bretonian kylässä ja Andre lähtee selvittämään hänen kohtaloaan. Bretoniassa tuulimyllyt ovat jumalten koteja, naakat pyhiä lintuja, ihmiset jurottavat eikä kylänraitilla näy lainkaan lapsia ja yhteisö mukailee Güterslohnin kronikan mukaisia ennustuksia. Perille harhailtuaan Andre asettuu asumaan Suurena Valkeana tunnettuun tuulimyllyyn, jonka omistaja Alista asutti siihen aikoinaan Andren isän. Jäljillä ollaan.

Vainosen tyyli on mukavalla tavalla poukkoileva. Pitkälti mennään proosan perusrepertuaarilla ja kuvaillaan maisemia, ihmisiä, tunnelmia, väliin dialogia; sitten runollisempaa rekisteriä varsinkin tripeillä, joille Andre hortoilee sientä maisteltuaan. Realismiin sekoitetaan fantasiaa, mutta sen verran ovelasti, että kaltaiseni kirjastonhoitaja miettii tovin ennen kuin päättää minkä laittaa kirjalle kotigenreksi. (Tiedän, että jotkut kirjailijat vihaavat genretystä, mutta uskokaa vanhaa indeksoijaa, se nostaa kirjan esiin ja lisää lainausta.)

Alistaa lukuun ottamatta Bretonian asukkaat jäävät muutaman maininnan varaan. Jotain suurempaa liittyy siis näihin kahteen henkilöön, sekä patsaaseen, jota kuvanveistäjä Andre alkaa veistämään myllykamarissaan. Jumalalliset naakat lepattelevat ja kaakottavat taustalla ja edustalla.

Symboliikan ja selittämättömän kirjo on laaja. Tarinan kaaresta ja tematiikasta löytyy vanhojen mytologioiden aineksia. Andrea voi analysoida psykoanalyysin perusteorian näkökulmasta idinä, minänä ja yliminänä.  Ja kun vielä Vimman kaveri näyttämöllä on Ääni, on pakko uhrata hetki William Faulknerille. Ja mitähän vielä? Erinomainen kirja keskustelun (väittelyn?) aiheeksi, ainakin reaalifantasian ystäville.

Bretonian ja Güterslohnin kronikan varaan olisi voinut rakentaa eepoksen tai moniosaisen fantasiasaagan. Eipä ole näkyvissä, ja sitä arvostan. Vainonen lopetti siihen mihin halusi (ja pitikin) ja tuloksena on arvoituksellinen ja kiehtova pienoisromaani. Mutta saako kapteeni Bellmer purkkinsa täytettynä takaisin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti