12. huhtikuuta 2015

Elämä elämältä - ja vähän muistakin Kate Atkinsonin kirjoista



Jos pakotettaisiin nimeämään vain yksi lempikirjailija, Kate Atkinson olisi vahva ehdokas. Hän on taitava kaikessa. Siis ihan kaikessa.

Puhutaan ensin rakenteesta. Elämä elämältä kirjassa päähenkilö Ursula syntyy ja kuolee, syntyy ja kuolee. Hän kuolee syntyessään, ehtii elää muutaman vuoden, kokee monen monta elämää ja kuolemaa aikuisiällä. Ajallisesti Ursulan elämät kattavat suurimman osan 1900-lukua ja kuvaavat aikakautta ja eurooppalaisen elämäntavan vääjäämätöntä muutosta brittiläisen porvariston näkökulmasta. Sotavuodet 1939 - 1945 saavat tarinasta ison siivun ja Ursula tavataan niin Eva Braunin ystäväpiirissä, kuin etsimässä eloon jääneitä Lontoon pommituksien raunioilta.

Lukuisat kuolemat jättävät Ursulan uudesti syntyvään mieleen muistijälkiä ja tiedostamattaan hän oppii junailemaan kohtaloaan, eikä toista yhtä kuolemaansa loputtomiin. Elämä jatkuu pätkittäin ja kysymys kuuluu: ”tekisitkö asiat toisin jos saisit uuden mahdollisuuden?” Tällaisesta asetelmasta ei noin vain kirjoiteta vetävää tarinaa ilman että mennään reippaasti fantasian puolelle. Kate Atkinson pystyy siihen.

Elämä elämältä kirjaa lukiessa muistini sopukoista nousi esiin Atkinsonin Ihmiskrokettia, joka oli häneltä ensimmäinen lukemani teos. Myös siinä operoitiin (muistaakseni) aikatasoilla, sekä toden ja tarun sekoittelulla. Ihmiskrokettia kolahti minuun täysillä, ollen edelleenkin yksi suurimpia lukuelämyksiäni ja olen säästellyt sen uudelleen lukemista, kohta lienee aika puhaltaa pölyt tästä opuksesta.

Ihmiskrokettia on myös mainio aasinsilta Atkinsonin huumoriin. Muistan (ja tämä on oikea muisto) lukiessani hekotelleeni paljon. Huumori on Atkinsonilla vähäeleistä ja tummanpuhuvaa, kovin brittiläistä. Ei niin traagista tapahtumaa etteikö kuvaukseen voisi ripsauttaa hiukan leukailua, silti väheksymättä epäkohtien ja kärsimysten suuruutta. Tämä pätee Atkinsonin tyyliin ylipäätään; lukuelämys on samaan aikaan sekä vaativa että viihdyttävä, ihmiset ovat rosoisia, elämä on kaunis ja ruma, kaikki on hieman nyrjähtänyttä.

Atkinsonin esikoinen Museon kulisseissa alkaa siitä (ja nyt lunttaan pikkuisen) kun kirjan päähenkilö, Ruby, laitetaan alulle. ”Olen olemassa!” hän hihkuu, ”minut siitetään kellon lyödessä vastapäisen huoneen takanreunuksella”. Ja siitä lähtee elämänmakuinen ja tragikoominen sukutarina. On pakko yhtyä kirjan etuliepeen arvostelusitaattiin: ”Kate Atkinson hallitsee loistavasti tahdittomuuden taidon”.

Olin hämmentynyt kun Atkinson alkoi kirjoittamaan dekkareita. Sain joululahjaksi Jackson Brodie –sarjan aloittavan Ihan tavallisena päivänä ja olin, no, hämmentynyt. Pettymys on liian voimakas ilmaisu, mutta olen niin syvästi viehättynyt Atkinsonin muihin romaaneihin, että dekkarigenren tyylipiirteet häiritsivät, enkä nauttinut lukemisesta täysillä, vaikka kirja olikin varsin hyvä.

Kerronnaltaan Atkinsonin jännärit poikkeavat dekkareiden valtavirrasta ja niitä kutsutaan kirjallisiksi dekkareiksi, mikä on, pakko myöntää, kuvaava mutta harmillisen arvottava määrite. Tänä keväänä ilmestyy suomeksi neljäs osa Jackson Brodie –sarjaan. Pari edellistä ovat jääneet pelkän selailun varaan, pitänee ryhdistäytyä ja paikata tämäkin aukko sivistyksessä.

Life after life : Elämä elämältä / suomentanut Kaisa Kattelus. Schildts&Söderströms 2014, 595 sivua.
Case Histories : Ihan tavallisena päivänä / suomentanut Kaisa Kattelus. Schildts 2011, 294 sivua.
Human Croquet : Ihmiskrokettia / suomentanut Leena Tamminen. WSOY 1998, 344 sivua.
Behind the Scenes at the Museum : Museon kulisseissa / suomentanut Leena Tamminen. WSOY 1997, 333 sivua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti