Jos pakotettaisiin nimeämään vain
yksi lempikirjailija, Kate Atkinson olisi vahva ehdokas. Hän on taitava
kaikessa. Siis ihan kaikessa.
Puhutaan ensin rakenteesta. Elämä elämältä kirjassa päähenkilö
Ursula syntyy ja kuolee, syntyy ja kuolee. Hän kuolee syntyessään, ehtii elää
muutaman vuoden, kokee monen monta elämää ja kuolemaa aikuisiällä. Ajallisesti
Ursulan elämät kattavat suurimman osan 1900-lukua ja kuvaavat aikakautta ja eurooppalaisen
elämäntavan vääjäämätöntä muutosta brittiläisen porvariston näkökulmasta.
Sotavuodet 1939 - 1945 saavat tarinasta ison siivun ja Ursula tavataan niin Eva
Braunin ystäväpiirissä, kuin etsimässä eloon jääneitä Lontoon pommituksien raunioilta.
Lukuisat kuolemat jättävät
Ursulan uudesti syntyvään mieleen muistijälkiä ja tiedostamattaan hän oppii
junailemaan kohtaloaan, eikä toista yhtä kuolemaansa loputtomiin. Elämä jatkuu
pätkittäin ja kysymys kuuluu: ”tekisitkö asiat toisin jos saisit uuden
mahdollisuuden?” Tällaisesta asetelmasta ei noin vain kirjoiteta vetävää
tarinaa ilman että mennään reippaasti fantasian puolelle. Kate Atkinson pystyy
siihen.
Elämä elämältä kirjaa lukiessa muistini sopukoista nousi esiin
Atkinsonin Ihmiskrokettia, joka oli
häneltä ensimmäinen lukemani teos. Myös siinä operoitiin (muistaakseni)
aikatasoilla, sekä toden ja tarun sekoittelulla. Ihmiskrokettia kolahti minuun täysillä, ollen edelleenkin yksi
suurimpia lukuelämyksiäni ja olen säästellyt sen uudelleen lukemista, kohta
lienee aika puhaltaa pölyt tästä opuksesta.
Ihmiskrokettia on myös mainio aasinsilta Atkinsonin huumoriin. Muistan
(ja tämä on oikea muisto) lukiessani hekotelleeni paljon. Huumori on
Atkinsonilla vähäeleistä ja tummanpuhuvaa, kovin brittiläistä. Ei niin
traagista tapahtumaa etteikö kuvaukseen voisi ripsauttaa hiukan leukailua,
silti väheksymättä epäkohtien ja kärsimysten suuruutta. Tämä pätee Atkinsonin
tyyliin ylipäätään; lukuelämys on samaan aikaan sekä vaativa että viihdyttävä,
ihmiset ovat rosoisia, elämä on kaunis ja ruma, kaikki on hieman nyrjähtänyttä.
Atkinsonin esikoinen Museon kulisseissa alkaa siitä (ja nyt
lunttaan pikkuisen) kun kirjan päähenkilö, Ruby, laitetaan alulle. ”Olen
olemassa!” hän hihkuu, ”minut siitetään kellon lyödessä vastapäisen huoneen
takanreunuksella”. Ja siitä lähtee elämänmakuinen ja tragikoominen sukutarina.
On pakko yhtyä kirjan etuliepeen arvostelusitaattiin: ”Kate Atkinson hallitsee
loistavasti tahdittomuuden taidon”.
Olin hämmentynyt kun Atkinson
alkoi kirjoittamaan dekkareita. Sain joululahjaksi Jackson Brodie –sarjan
aloittavan Ihan tavallisena päivänä
ja olin, no, hämmentynyt. Pettymys on liian voimakas ilmaisu, mutta olen niin
syvästi viehättynyt Atkinsonin muihin romaaneihin, että dekkarigenren tyylipiirteet
häiritsivät, enkä nauttinut lukemisesta täysillä, vaikka kirja olikin varsin hyvä.
Kerronnaltaan Atkinsonin jännärit
poikkeavat dekkareiden valtavirrasta ja niitä kutsutaan kirjallisiksi dekkareiksi, mikä on, pakko myöntää, kuvaava mutta
harmillisen arvottava määrite. Tänä keväänä ilmestyy suomeksi neljäs osa Jackson
Brodie –sarjaan. Pari edellistä ovat jääneet pelkän selailun varaan, pitänee
ryhdistäytyä ja paikata tämäkin aukko sivistyksessä.
Life after life : Elämä elämältä / suomentanut Kaisa
Kattelus. Schildts&Söderströms 2014, 595 sivua.
Case Histories : Ihan tavallisena päivänä / suomentanut
Kaisa Kattelus. Schildts 2011, 294 sivua.
Human Croquet : Ihmiskrokettia / suomentanut Leena
Tamminen. WSOY 1998, 344 sivua.
Behind the Scenes at the Museum : Museon kulisseissa /
suomentanut Leena Tamminen. WSOY 1997, 333 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti